Puheenjohtajan tervehdys

Sellosymposium Ry:n puheenjohtajan tervehdys

Suomessa korkeatasoinen sellonsoiton kulttuuri alkaa jo 1800-luvun puolelta. Muistamme esimerkiksi Ossian Fohströmin, joka rakensi konsertti- ja pedagogiurallaan vankkaa kivijalkaa maamme tulevalle sellonsoiton kukoistukselle. Hänen oppilaansa, mm. Yrjö Selin, Artto Granroth ja Pentti Rautawaara jatkoivat mestarin työtä.
Kehitys on johtanut siihen, että tänä päivänä lukuisat suomalaiset sellotaiteilijat tekevät ympäri maailmaa tunnetuksi suomalaista sellonsoiton kulttuuria sekä muutenkin korkeatasoista musiikkielämäämme.
 
Vaikka sellisti joutuu tekemään paljon työtä yksin, ei sellonsoitto ole kuitenkaan pelkästään yksilölaji. Erittäin suuri merkitys jokaisen yksilön kehitykselle on ympäristö. Ympäristöllä voimme käsittää asuin- ja opiskeluympäristön mutta myös verkostoitumisemme musiikin ja taiteen alalla toimiviin kanssakulkijoihimme.

Nuorelle (ja tietysti vanhemmallekin) muusikolle monipuolinen ja jatkuva vaikutteiden saanti on ensiarvoisen tärkeää. Pelkät vaikutteet eivät kuitenkaan kokemukseni perusteella ole riittävän aukoton tuki omalle henkilökohtaiselle, usein varsin yksinäiselle harjoittelutyölle. Tärkeää on myös se, että kokee harjoittavansa arvokasta työtä yhteisössä, yhdessä muiden kanssa.

Loppukädessä sellisti ei työskennellessään taiteen kentällä ole koskaan yksin. Orkesteri- ja kamarimusisointi on mitä suurimmassa määrin yhteistyötä. Solisti tekee yhteistyötä orkesterin ja kapellimestarin kanssa. Eikä soolo-ohjelmankaan esittäjä koskaan ole yksin; silloinkin on kyse yhteisestä taidekokemuksesta ja vuorovaikutuksesta yleisön kanssa. Toimimmepa siis missä muodossa tahansa, toimimme aina yhteistyössä jonkun muun kanssa.

On inhimillistä, että tietty oman asemoinnin tavoittelu saattaa nostaa päätään vanhempien, opettajien ja kasvavien sellistien kesken yllättävänkin varhaisessa vaiheessa. Vahva viestini kaikille on kuitenkin tämä: Oman hyvän aseman tavoittelu on lopultakin äärimmäisen toisarvoista, jopa haitallista.

Kilvoittelun tulee tapahtua sisäisesti itsensä kanssa, oman kehittymisensä kanssa. On myös hyvä muistaa, että kehittymisen tempo on yksilöllistä – ”kasvupyrähdys” on jollakin varhain, jollakin toisella myöhemmässä vaiheessa. Kun löytää tämän itsensä kanssa kilvoittelun tilan, löytää hedelmällisen kasvualustan jopa konkreettisesta kilpailusta. Lopultakin kaikkien yhteinen tavoite on sama: hioa omia taitoja ja tulkintaa mahdollisimman korkealle tasolle niin, että kuulijalle voi tarjota vaikuttavan kokemuksen. Taitojen kehittymisen ja henkisen kasvun myötä löytyy myös oma, oikea paikka elämän näyttämöllä.

Toivon, että Sellosymposium ry toiminnallaan voisi omalta osaltaan olla rakentamassa yhteistä toiminnallista ja henkistä temmellyskenttää nuorille sellisteille sekä myös heidän tukijoukoilleen. Toivon, että voimme yhdessä vaihtaa ajatuksia, kokemuksia ja mielipiteitä. Ja kokea että me kaikki olemme omalla vuorollamme sukupolvien ketjussa viljelemässä yhteisesti maamme mainiota, korkeatasoista sellonsoiton kulttuuria.

Olli Varonen